Articles in the Erikoisteema: Ulkonäkö ja muoti Category
Erikoisteema: Ulkonäkö ja muoti »
Viime viikolla Lontoossa käydessäni tein mielenkiintoisen löydön tavaratalon vaateosastolla. Esillä oli tavallisen näköisiä vaatteita, jotka kuitenkin tuntuivat tavallista selvästi painavammilta. Tarkastaessani erään takin kokoa huomasin takista roikkuvassa lapussa mielenkiintoisen sanan ”luodinkestävä”. Tarkastellessani vaatteita tarkemmin huomasin, että kaikki kyseisen räkin vaatteet olivat luodinkestäviä. Takkien lisäksi myynnissä oli luotiliivejä.
Isoa-Britanniaa on luonnehdittu maailman kehittyneimmäksi valvontayhteiskunnaksi. Maata on piinannut jonkinasteinen epäluottamuksen ja pelon ilmapiirissä 2000-luvun alusta lähtien. Yhteiskunnalliset jännitteet ja terroristi-iskut ovat johtaneet valvonnan asteittaiseen kiristymiseen. Poliisi on jopa alkanut levittää julisteita, joissa kansalaisia kehotetaan tarkkailemaan naapureitaan ja raportoimaan kaikesta epäilyttävästä.
Luodinkestävät vaatteet on signaali …
