Ajaus siitä, että me voisimme tehdä asioita yhdessä ihmisten kanssa on varsin erilainen verrattuna massatuotannon ja kulutuskulttuurin logiikkaan, jossa tuotteita ja palveluita tehdään ihmisille. Verkon luoma kulttuuri opettaa tekemään asioita yhdessä, jolloin subjektin ja objektin käsitteet kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kanssa-periaate on voimakas ajatus siksi, että verkkosukupolvi on sisäistänyt periaatteen ja vie sen todennäköisesti tulevaisuudessa useimmille yhteiskunnan osa-alueille. Kanssa-periaate on voimakas ajatus myös siksi, että se ei tällä hetkellä toteudu useilla yhteiskunnan tai elämän alueilla.

Kanssa-periaate harvoin toteutuu liike-elämässä. Leadbeater esittää, että huolimatta asiakaskeskeisyyteen liittyvistä iskulauseista ja mantroista, perinteiset hierarkkiset organisaatiot mieltävät asiakkaansa useimmiten kohteiksi, joiden lompakot pyritään tyhjentämään. Itse asiassa koko markkinoinnin teoria perustuu tulkintani mukaan voimakkaaseen ”me-tuotamme-teille-mitä-te-tarvitsette”-ajatteluun. Puhutaan kohderyhmistä, segmentoinnista, asemoinnista, kohdistamisesta, kuluttajien tarpeiden kartoittamisesta, asiakkaiden palvelusta ja niin edelleen. Taustaoletuksena vaikutusvaltaisimmissa teorioissa näyttää olevan se, että tuotteita ja palveluita tehdään ihmisille, ei suinkaan yhdessä ihmisten kanssa.

Politiikka on toinen esimerkki siitä, miten asioita tehdään ihmisten puolesta eikä yhdessä ihmisten kanssa. Politiikka on erittäin ammattimaista. Vaaleissa valitaan ammattilaiset tekemään yhteisiä päätöksiä kansalaisten puolesta. Samaan aikaan pohditaan, miksi nuori sukupolvi ei ole erityisen kiinnostunut politiikasta.

Koulutus on kolmas esimerkki siitä, miten opintokokonaisuudet suunnitellaan opiskelijoiden puolesta eikä yhdessä heidän kanssaan. Oppikirjat kirjoitetaan opiskelijoille ja tärkeät aiheet määritellään heidän puolestaan. Mielestäni opiskelijoiden tulisi kuvainnollisesti kirjoittaa omat oppikirjansa eikä tyytyä heidän puolestaan tehtyihin ratkaisuihin.

Tämän päivän maailmassa ympäristön kantokyvyn loppuminen ohjaa ihmisten ajatuksia ja toimintaa uusiin suuntiin. Toisaalta verkkosukupolven ajatusmallit todennäköisesti murtautuvat voimakkaasti esiin tulevina vuosikymmeninä. Lisäksi ihmisten vaurastuessa yhä uusien asioiden hankkiminen menettää hohtoaan ja itse tekemisen, luomisen ja itsensä toteuttamisen merkitys korostuu. Massatuotannon ja kulutuskulttuurin perinteisen logiikan voikin tietyllä tavalla katsoa olevan tiensä päässä. En usko, että ne sinänsä katoavat, mutta niiden uudelleenarvioinnin aika on käsillä. Arvioinnissa ja muuttuvaan ympäristöön sopeutumisessa kanssa-periaate saattaisi olla hyödyllinen ajatusmalli.

Mikromaksamisen yleistymisessä on merkittävää koko talousjärjestelmän näkökulmasta se, että markkinatalouden ohjaava vaikutus kohdistuu aikaisempaa huomattavasti tarkemmin yksittäisiin sisältöihin, tuotteisiin, palveluihin tai kulttuuriin. Tällöin tuotteiden ja palveluiden paketoinnista kasvavat turhat rönsyt karsiutuvat pois ja talouden käytettävissä oleva työpanos suuntautuu aidosti tarpeelliseen tekemiseen. Kuluttajan kannalta mikromaksamisen tekee puolestaan merkittäväksi se, että omasta kulutuksesta voi karsia turhat asiat pois. Vapaaehtoinen yksinkertaistaminen, turhan kuluttamisen karsiminen ja tarpeiden yhä tarkempi tyydyttäminen ovat kaikki trendejä, joita ei ole syytä sivuuttaa.

Mikromaksamisesta on tullut merkittävä kuluttamisen muoto. Financial Timesin (3.5.2009) mukaan Apple on tähän mennessä myynyt jo 6 miljardia musiikkikappaletta noin 1 dollarin hintaan. Skype on puolestaan onnistunut viime vuoden aikana tahkoamaan 550 miljoonaa myymällä halpoja soittominuutteja. Kiinalainen virtuaalisia tuotteita myyvä Tencent on kerännyt mikromaksuista 719 miljoonaa viime vuoden aikana. Vaikuttaa siltä, että kuluttajat ovat oppineet maksamaan pieniä mikrosummia rutiininomaisesti tarvitsemistaan palveluista, kun maksujärjestelmät ovat kehittyneet luotettaviksi ja helppokäyttöisiksi.

Väite siitä, että kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan sähköisistä sisällöistä tai palveluista ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Miksi kyseinen väite on saanut niin paljon huomiota, liittyy tulkintani mukaan siihen, että perinteinen media-ala on epäonnistunut omien sisältöjensä markkinoinnissa ja myynnissä. Väittäisin, että mikromaksamisesta tulee lopulta yhtä tärkeä tulolähde sähköisiä tuotteita ja palveluita tarjoaville yrityksille kuin mainostuloistakin. Esimerkkejä onnistumisista ei kannata kuitenkaan etsiä esimerkiksi sanoma- tai aikakauslehtialalta, jotka mikromaksamisen sijaan ovat opettaneet asiakkaansa saamaan tarjoamansa palvelut verkosta ilmaiseksi. Toisaalta harvat kotimaiset julkaisut tarjoavat verkkosukupolvelle mitään sellaista, mitä ilmaiseksi ei olisi saatavilla, joten niin kutsuttu tuotekin on tällä hetkellä vääränlainen ”mikromyytäväksi”.

Ehkä paras esimerkki sähköisten sisältöjen myynnistä on Applen iStore, josta allekirjoittanutkin on ostanut niin mediasisältöjä, musiikkia kuin pieniä puhelimessa toimivia ohjelmiakin. Käyttäjän kannalta kyse on siitä, että hyvin tehdystä, helposti löydettävästä ja kiinnostavasta sisällöstä mielellään jotakin maksaakin. Mielenkiintoinen havainto liittyy siihen, että iStoren tarjoama sisältö käsittelee sinänsä samoja asioita kuin painettu mediakin, mutta onnistuu luomaan tarpeen, jonka tyydyttämiseksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan pieniä summia. Luottokorttilasku kuitenkin paljastaa, että pienistä puroista muotoutuu merkittäviä rahavirtoja myös palvelun tarjoajan näkökulmasta. iStoren käyttöön liittyy myös reiluuden tunne, joka syntyy siitä, että yksittäiset ostokset ovat edullisia eikä itselle pyritä myymään mitään, mikä ei ole tarpeellista.

Uusimpia esimerkkejä mikromaksamisesta löytyy Consumer Insight Space:sta, jossa käsitellään myös erilaisia logiikoita mikromaksamisen järjestämiseksi.

1. Kannettava tietokone: ASUS U6V Bamboo

Tyylikkyyttä ja vihreyttä bambuun verhoituna. Kannettava on kehitetty ja valmistettu ekologisin menetelmin, sen kerrotaan kuormittavan luontoa hyvin vähän elinkaarensa aikana ja on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista. Konetta ei toistaiseksi ole markkinoitu Suomessa.

2. Media: Novaja Gazeta suomeksi!

Novaja Gazeta on yksi Venäjän harvoista jäljellä olevista riippumattomista tiedotusvälineistä. Into Kustannus on tehnyt kulttuuriteon ja alkanut julkaista Novaja Gazetaa suomeksi. Painosta on äskettäin saapunut Gazeta #2.

3. Peli: UFC 2009 Undisputed

Vapaaottelu on lisännyt maailmalla suosiotaan lähes räjähdysmäisesti parin viime vuoden aikana. Kohta brutaali ilosanoma leviää myös pelinä. Pelin kerrotaan sisältävän yli 80 todellista vapaaottelijahahmoa, oman taistelijan luontitoiminnon, erittäin kehittyneen teknisen toteutuksen ja lajille tyypillisesti monipuoliset taistelutekniikat potkunyrkkeilystä mattopainiin.

Kuilua on turha etsiä esimerkiksi fundamentaalisista eroista nuorten ja aikuisten arvomaailmojen välillä tai sukupolvien välisestä solidaarisuuden puutteesta. Tutkimukset osoittavat, että nuoren sukupolven arvomaailmaa Suomessa voi luonnehtia jopa konservatiiviseksi. Toisaalta nuoret suhtautuvat erittäin positiivisesti esimerkiksi vanhemmista ihmisistä huolehtimiseen. Sukupolvien välinen kuilu on määriteltävissä siten, että nuorempi sukupolvi elää laillisuuden rajojen ulkopuolella tuntematta kuitenkaan toimivansa omaa oikeudentajuaan vastaan. Ennen kaikkea ilmiö liittyy digitaalisen kulttuurin muokkaamiseen, jakamiseen ja levittämiseen mash-up-kulttuurin hengessä.

Viimeisimmät vahvistukset tulkinnalleni olen löytänyt tuoreista uutisista. Ensimmäisessä kerrottiin, että Ruotisissa Pirattipuolue on noussut maan neljänneksi suurimmaksi puolueeksi, jonka edellä jäsenmäärässä ovat enää sosiaalidemokraatit, maltillinen kokoomus ja keskustapuolue. Toinen uutinen liittyy liikkeen globaaliin leviämiseen. YLE uutisoi vastikään, että Suomen ja Ruotsin piraattinuoret ovat ensimmäistä kertaa yhdistäneet voimansa. Maiden piraattijärjestöt kertovat kampanjoivansa yhdessä vaikuttaakseen EU:n patenttilainsäädännön tulkintatyöhön. Nuorisojärjestöt ehdottavat mm. ohjelmistopatenttien tilalle avoimen ohjelmakoodin open source -mallia.

Kokonainen sukupolvi näyttää ajautuneen omassa arjessaan laillisuuden ulkopuolelle, mikä kieltämättä haastaa pohtimaan lainsäädännön ja oikeuskäytäntöjen ajantasaisuutta. Mielenkiintoinen ilmiö on ennen kaikkea se, että teema on jo muodostunut niin polttavaksi, että Piraattipuolueen kaltainen liike on saanut mobilisoitua valtavan määrän nuoria liikkeelle heidän toivomien muutosten aikaansaamiseksi.

Mash-up kulttuurin leviäminen

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä on ollut havaittavissa voimakkaita viitteitä siltä, että mash-up-logiikka on leviämässä musiikista useille muille merkittäville kulttuurin alueille. Esimerkiksi mash-up-videot ovat jo tulleet varsin suosituiksi verkon sosiaalisten videopalveluiden kuten YouTuben myötä. Esimerkiksi YouTube tarjoaa harrastelijoille rajattomasti materiaalia ja kannustaa videoiden remiksaukseen, kun itse tuotettu sisältö voidaan helposti asettaa muiden nähtäville. Voisi myös ajatella, että bloggaus toteuttaa mash-up-logiikan perusajatuksia voimakkaammin kuin perinteisemmät kirjoittamisen muodot. Bloggaus toimintatapana tukee nimittäin olemassa olevien tekstien purkamista, sekoittamista, yhdistämistä ja käyttämistä uudelleen siten, että lopputuloksena syntyy jotakin aivan uutta. Mash-up toteutuu myös yhdessä 2000-luvulla marginaalista valtavirtaan ponnistaneessa kulttuurin muodossa eli pelikulttuurissa. Peliharrastajien parissa pelien muokkaus ja omien pelisisältöjen tuottaminen (modit) ovat olleet kasvavassa roolissa. Harrastajien kehittämät sisällöt ovat kasvattaneet pelien arvoa ja houkuttelevuutta sekä pidentäneet myös niiden kaupallista elinkaarta. Pelien lisäksi mash-up-logiikkaa on jo pitkään hyödynnetty avoimen lähdekoodin ohjelmistojen koodauksessa. Mash-up-logiikka on ollut ominaista myös koko muodin historialle. 2000-luvulla ilmiö on toteutunut hyvin laajassa mittakaavassa esimerkiksi nopeasyklisten kertaustyylien kautta, kun esimerkiksi 80- ja 90-lukujen tyyliominaisuuksia on uudelleen käsitelty ja hyödynnetty. Edellisille vuosikymmenille tyypillisiä värejä, väriyhdistelmiä, kuoseja leikkauksia ja väljyyksiä on sekoitettu 2000-luvun tapaan nähdä tyyli ja muoti. Kertaustyylit eivät koskaan toteudu muodissa täydellisinä kopioina edellisestä, vaan kyseiseen aikaan jollakin tavalla suodatettuina ja käsiteltyinä.

Kulttuurien yhteentörmäys: Mash-up ja juridiikka

Mash-up-kulttuuri on syntymästään saakka ollut törmäyskurssilla juridiikan kuten tekijänoikeuksien kanssa. Usein mash-up-teoksen palaset kuten musiikkisamplet tai videopätkät ovat tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Uuden kulttuurin luojat ovat harvoin olleet kiinnostuneita siitä, onko heillä ollut lupa käyttää tekijänoikeuden alaisten teosten palasia vai ei: he ovat käyttäneet niitä joka tapauksessa.

Henkiseen pääomaan kohdistuvien juridisten omistusoikeuksien laajentaminen yhä useammille kulttuurin ja innovaation alueille on saanut aikaan vastareaktion oikeusoppineiden parissa. Joukko oikeusoppineita (ks. erityisesti Larry Lessing) on ollut huolissaan liian pitkälle ulottuvien ja liian jäykkien omistusoikeuksien luovuutta ja innovatiivisuutta kahlitsevasta vaikutuksesta. Kulttuurin saralla yhä aktiivisempien ja taitavampien kuluttajien lähes rajattomien luovien voimavarojen on nähty tulleen kahlituiksi juridisin keinoin, jolloin kuluttajia ohjataan aktiivisesta luomisesta ja osallistumisesta takaisin passiivisen kuluttajan rooliin. Tekijänoikeuksien kahlitsevuudesta huolissaan olevat juristit ovatkin luoneet yhden merkittävimmistä moderneista juridisista innovaatioista eli Creative Commons-tekijänoikeusjärjestelmän, jonka puitteissa massojen luovuus ja reilut tekijänoikeudet on saatettu saman systeemin piiriin.

On todennäköistä, että yhdeksi merkittäväksi 2000-luvun alkua luonnehtivaksi piirteeksi muodostuu kamppailu joustavien omistusoikeuksien kannattajien sekä tiukkojen ja laajojen omistusoikeuksien kannattajien välillä. Kamppailun lopputulos määrittelee voimakkaasti sitä toimintaympäristöä, jonka puitteissa aktiiviset kuluttajat voivat luoda uutta kulttuuria ja toteuttaa omaa luovuuttaan.

Tämän kirjoituksen ytimessä on huomio siitä, että vaikka sosiaalisen median yhteydessä usein puhutaan demokratiasta ja rajattomasta uuden luomisesta, käytännössä melko marginaalinen joukko ihmisiä määrittelee sen, miten enemmistö ihmisistä kommunikoi ja ilmaisee itseään verkossa. Tämän kirjoituksen keskeinen huomio liittyy ihmisten enemmistön puutteellisiin taitoihin ja työkaluihin ilmaista itseään rajattomasti sosiaalisen median maailmassa ja käyttää luovuuttaan täysimääräisesti.

Usein esitetään, että teknologian kehittyminen ja internet on saanut aikaan suuren demokratisoitumisen aallon, jossa käyttäjien tuottama sisältö haastaa kaupallisten tai virallisten organisaatioiden tuottaman informaation valta-aseman. Puhutaan vertaistuotannosta, tuottamisen ja kuluttamisen rajojen hämärtymisestä, pro-harrastajista (prosumer) sekä aktiivisesta uuden luomisesta passiivisen kuluttajuuden sijasta. Kaikki edellä esitetty on varmasti totta ja erittäin kannatettavaa, mutta silti voidaan esittää, että suuret joukot toteuttavat luovuuttaan kuitenkin varsin säännellyissä rajoissa.

Helppokäyttöiset valmiit verkkopalvelut kuten blogialustat, verkon videopalvelut, jne. asettavat melko tiukat rajat sille, miten yksilöt voivat aktiivisuuttaan ja luovuuttaan käyttää. Ideaa voisi havainnollistaa seuraavan esimerkin kautta: Jos yksilölle annetaan työkalupakki, josta löytyy saha, hiomapaperia ja puutaltta, niin on turha odottaa, että hän alkaisi tehdä metallitöitä tai maalata tauluja, vaikka luovuutta ja intoa löytyisikin myös muuhun kuin puutöihin.

Tällä hetkellä suurelle yleisölle tarjotaan pääasiassa varsin strukturoituja alustoja, joilla voi käytännössä kirjoittaa sekä ladata kuvia ja videoita tietyyn formaattiin. Yksilön oma läsnäolo verkossa linkittyy palveluntarjoajien kuten Googlen, Blogger.comin tai Facebookin ympärille, jotka myös tarjoavat luovuudelle omat muottinsa. Useissa palveluissa, varsinkin avoimen lähdekoodin palveluissa, annettuja muotteja voisi periaatteessa muokata, jos käyttäjällä olisi sopivia taitoja. Käyttäjän pitäisi osata jonkin verran koodausta, jotta itsensä ilmaisun ja luovuuden rajoja voitaisiin siirtää tai muokata. Käytännössä näitä taitoja on toistaiseksi vain melko pienellä ihmisjoukolla, jos kyseistä joukkoa verrataan kuluttajien enemmistöön.

Käynnissä on kamppailu siitä, ketkä tarjoavat kuluttajille sosiaalisen median työkaluja ja millaisissa puitteissa sähköisen kulttuurin tuotteita ylipäätään on mahdollista tuottaa. Sosiaalisen median tarjoama lupaus täydellisestä demokratiasta ja itsensä toteuttamisesta on osittainen illuusio niin kauan, kun ihmiset ovat riippuvaisia heille tarjotuista työkaluista. Jos ihmiset oppivat itse tekemään työkalujaan, niin silloin lupaus demokratiasta ja monipuolisesta uuden kulttuurin syntymisestä on todempi. Tähän tarvittaisiin ohjelmointitaitoja, joiden puute rajoittaa nykyaikaista kommunikaatiota ja itsensä ilmaisua huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi toisen tai kolmannen vieraan kielen taitojen puute.

Nykyinen kehityskulku näyttäisi osittain toistavan median historian kehityskulkuja. Kirjapainotaito mullisti kulttuurin, tieteen ja sivistyksen perustan 1400-luvun puolestavälin myötävaikuttaen suuriin yhteiskunnallisiin mullistuksiin kuten uskonpuhdistukseen, tieteelliseen vallankumoukseen ja renessanssiin . Kirjat tulivat massojen ulottuville, mutta silti kirjapainotaito vain harvojen, sillä kyseinen teknologia vaati huomattavia pääomasijoituksia. Sama kehityskulku toistui myös muiden merkittävien mediainnovaatioiden kuten esimerkiksi radion ja television kohdalla. Internetin myötä on herännyt ajatus median demokratisoitumisesta sosiaalisen median myötä, mutta edelleen näyttää siltä , että yleisö jakautuu lopulta suureen melko aktiiviseen yleisöön, joka toimii verkkopalveluiden tarjoamissa muoteissa ja pieneen joukkoon, jolla on osaamista ulkoa annettujen muottien rikkomiseen.

Puutteellisten kommunikaatio- tai koodaustaitojen aiheuttaman pullonkaulan poistoa tulisi pohtia, jotta jokainen uuden median käyttäjä voisi rikkoa ulkoa annetut muotit, ilmaista itseään rajattomasti sosiaalisen median maailmassa ja käyttää luovuuttaan täysimääräisesti.

Isoa-Britanniaa on luonnehdittu maailman kehittyneimmäksi valvontayhteiskunnaksi. Maata on piinannut jonkinasteinen epäluottamuksen ja pelon ilmapiirissä 2000-luvun alusta lähtien. Yhteiskunnalliset jännitteet ja terroristi-iskut ovat johtaneet valvonnan asteittaiseen kiristymiseen. Poliisi on jopa alkanut levittää julisteita, joissa kansalaisia kehotetaan tarkkailemaan naapureitaan ja raportoimaan kaikesta epäilyttävästä.

Luodinkestävät vaatteet on signaali siitä, miten pukeutuminenkin saattaa heijastella epäluottamuksen ja pelon ilmapiiriä. Kiinnitin tavaratalossa myytävien luodinkestävien vaatteiden lisäksi huomiota siihen, että lehdissä käsiteltiin skandaalia, jossa lasten puukotuksen kestävinä vaatteina markkinoidut asusteet eivät läpäisseetkään käytännön testejä. Tapaukset ovat tietenkin ääriesimerkkejä mutta herättävät kysymyksen siitä, voiko vaatteiden turvallisuusominaisuuksistakin tulla kenties samantyyppisiä ”mukavia ja tarpeellisia” lisäominaisuuksia kuin veden- tai tuulenpitävyydestä. Luodinkestäviä tyylikkäitä asusteita myyvän brändin toimitusjohtajan Miguel Caballero sanoin: “It’s not just about bulletproofing with style anymore, bulletproof clothing is becoming a style.” Toivottavaa on tietenkin se, että kyseiset ominaisuudet jäisivät tulevaisuudessa tarpeettomiksi.

Aloitetaanpa määrittelemällä se, mitä tässä kirjoituksessa tarkoitetaan suljetuilla ja avoimilla yhteisöillä. Suljetut yhteisöt viittaavat perinteisiin taloudellisen toiminnan organisointimuotoihin kuten osakeyhtiöihin. Niitä luonnehtii taloudellisen hyödyn maksimointi, työn hierarkkinen organisointi sekä erikoistuneisuus ja ammattimaisuus. Tärkeä suljettujen yhteisöjen piirre on myös se, että työn tekijät ja organisaation omistajat ovat usein eri henkiöitä. Avoimen yhteisön määritteleminen on hieman hankalampaa, sillä kyse on usein ennemmin toimintatavasta kuin tarkkarajaisesta organisaatiosta. Kuitenkin avoimet organisaatiot tuottavat samalla tavalla arvoa ja luovat uutta kuten suljetutkin yhteisöt. Avoimia yhteisöjä luonnehtii kuitenkin voimakkaan hierarkian puute, ihmisten omatoiminen organisoituminen työn ympärille, yhteisomistajuus tai selkeän omistajuuden puute, usein muu kuin taloudellinen motiivi, yhteisöllisyys, joskus epäselvät toiminnan päämäärät sekä elämäntapa tai harrastus ammattilaisuuden sijasta. Jos The Encyclopaedia Britannica voi kuvailla suljetuksi yhteisöksi, niin Wikipediaa voi kuvailla avoimeksi yhteisöksi. Jos Microsoftia suljetuksi, niin Linuxia avoimeksi.  Jos Helsingin Sanomia voi kuvailla suljetuksi, niin OhmyNews:iä voi kuvailla avoimeksi. Olet jo varmaankin saanut ajatuksesta kiinni.

Olen työni puitteissa pohdiskellut jonkin verran työn tekemisen motiiveita ja sitä, miten nyt nuoret sukupolvet tulevat muuttamaan työelämää seuraavien vuosikymmenten aikana. Vaikka olen miettinyt asiaa melko paljon, kokonaiskuva ei vielä ole minulle täysin hahmottunut. Arkihavaintoni liittyvät kuitenkin siihen, että itse en olisi lainkaan halukas työskentelemään joissakin kohtaamistani organisaatioista, sillä niiden ilmapiiri ei innosta minua tai sovi ajatusmaailmaani. Toisaalta tutkimustulokset kertovat, että työnhakijoiden arvojen ja organisaation arvojen yhteensopivuus on noussut erääksi tärkeimmistä työpaikan valintaperusteista erityisesti nuoremmilla hakijoilla.  Arvojen yhteensopivuus on tärkeämpi valintaperuste kuin esimerkiksi yrityksen kannattavuus, kansainvälisyys, omat etenemismahdollisuudet ja muut perinteisen rekrytointi-ilmoitusten argumentit. Kolmas havainto on se, että fiksuimmat ja innovatiivisimmat tuntemani tyypit eivät näytä sopeutuvan erityisen hyvin suuriin organisaatioihin kovasta kompensaatiosta ja hyvistä eduista huolimatta. Tänä aamuna minulle valkeni kenties jotakin tärkeää, jonka pyrin esittämään seuraavan kuvaparin avulla.

Kuvan tekstin lainaan Charles Leadbeaterin kirjsta WE-THINK (2008): “To somebody sitting in their office in a large media or software corporation, working their socks off to meet constantly updated plans imposed by managers who want them to deliver relentless growth with a smile, it must be slightly bewildering to find that their competition comes from a bunch of people who create products for free because they enjoy their work and no one is telling them what to do”

Hieman kärjistäen voisi sanoa, että avoimissa yhteisöissä toiminnan motiivina on usein rakkaus ja suljetuissa organisaatioissa raha. Koko toiminnan filosofia liittyy suljetuissa organisaatioissa taloudellisen tuloksen maksimointiin kun taas avoimissa organisaatioissa toiminta perustuu henkilökohtaiseen kiinnostukseen ja rakkauteen työskentelyn kohdetta kohtaan, yhteisöllisyyteen ja itsensä toteuttamiseen. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että radikaalit innovaatiot näyttävät syntyvän yhä useammin avointen kuin suljettujen yhteisöjen piirissä. Saattaa olla, että parhaillaan varttuva sukupolvi tulee suhtautumaan työhön ja työn organisointiin melko eri tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Heille avointen yhteisöjen logiikka on luonnollista kun taas suljettujen yhteisöjen toimintamallit saattavat tuntua vierailta. Kun ajatukseen yhdistää vielä nykyisen kriittisyyden kiirettä ja yksilöön kohdistuvia tehokkuusvaatimuksia kohtaan, alkaa jonkinlainen kokonaiskuva kenties piirtyä esiin työelämän, tuotannollisen ja innovatiivisen toiminnan tulevaisuudesta.